Taidetta tunteesta – kuvataiteilija Silja Wagerilla on värinälkä
Teksti ja kuvat: Hanna Tapio
UPPSALA. Suomen Tukholman-instituutin kirjastossa on avautunut kuvataiteilija Silja Wagerin akryyli- ja öljyvärimaalauksista koostuva näyttely Väri ja tekstuuri – kaksi kieltä. Wager on täysin itseoppinut kuvataiteilija, jonka teoksissa kohtaavat abstrakti väri-ilottelu ja rouheat pinnat.
Kuvataide tuli Uppsalassa vuodesta 1976 asuneen Silja Wagerin elämään sattumankaupalla kun hän marraskuussa 2010 oli Clas Ohlsonilla ostamassa paristoja ja joutui pitkään kassajonoon. Ajan kuluksi hän tutkiskeli kaupan tarjontaa ja silmään pisti vasta-alkajille tarkoitettu akryylimaalaussetti. Maalauspakkaus lähti kotiin ja runsas seitsemän vuotta sen jälkeen hän on itseoppinut kuvataiteilija. Akryyli- ja öljyvärimaalaukset syntyvät valoisassa ja viehättävässä kotiateljeessa Uppsalan keskustan tuntumassa.
Silja Wager on tuottelias taiteilija. Helmikuussa Suomen Tukholman-instituutin kirjastoon avautuneessa näyttelyssä on esillä peräti 74 teosta. Maalaukset ovat esillä kirjaston hyllyjen yllä ja päädyissä, ikkunalaudoilla ja seinillä luoden jännittävän taiteen ja kirjojen viidakon. Toistuvia elementtejä teoksissa ovat värikylläinen abstrakti ilmaisu ja runsaat rouheat pinnat. Myös esittäviä aiheita löytyy, muun muassa pulloista kissaeläimiin ja arkkitehtonisista rakenteista puihin ja kasvoihin.
– Tuli aika yllättäen tämä koko näyttely. En ollut ajatellut järjestää näyttelyä kevään aikana, sillä minulla on menossa työvaihe. Opettelen uutta, Amerikasta löytämääni maalaustekniikkaa, missä sekoitellaan öljyväriä ja kylmää vahaa, taiteilija kertoo.
Hän lähti kuitenkin mielellään mukaan, kun Suomen instituutin kirjaston näyttelystä vastaava Eija-Liisa Knuutinen otti yhteyttä. Teokset löysivät kirjastosta hyvin paikkansa, ja näyttely on esillä kirjastossa peräti kesäkuun alkuun asti. Kuvataiteilijalle näyttely julkisessa paikassa merkitsee hienoa mahdollisuutta saada omia teoksia runsaan ja vaihtelevan yleisön nähtäväksi. Taiteilija toivoo myös kohtaamisia näyttelykävijöiden kanssa.
– Taiteen teossa pidän siitä, että saa tavata ihmisiä ja kuulla, millaisia reaktioita teokseni herättävät. Kaikki reaktiot on tervetulleita ja jännittäviä, ja siinä oppii, ettei itsekään pidä juuttua johonkin tapaan nähdä joku tietty teos.
Silja Wager kertoo taiteellisen inspiraation syntyvän sisältä päin.
– Inspiraatio tulee usein jostain impulssista, mitä on itse lukenut tai nähnyt. Melkein aina minun tauluissani on kyse jostain tunteesta. Se on tunne tai tunnelma, jonka olen kokenut tai joka tulee, ja jonka haluan sitten ilmaista.
Wagerin maalauksille on ominaista ei-esittävän ja esittävän aineksen yhdistäminen. Taiteilija on todennut, että teoksissa liikutaan usein fantasian ja todellisuuden välimaastossa.
– Fantasia kiehtoo. Tartun taiteessa ja katsoessani muidenkin töitä yleensä siihen, että kiehtovatko ne minun mielikuvitustani. Mitä ne herättävät, tuleeko sykähdyttävä tunne?
Mielikuvitusta ruokkivan aineksen lisäksi väri ja teosten tekstuuri eli pinnan rakenne esittävät suurta roolia Silja Wagerin taiteessa. Väristä ja tekstuurista olennaisemmaksi nousee loppupelissä väri.
– Jos ajattelee, että mistä kuvat yleensä lähtevät, niin se on väri. Tunnen imua ja tarvetta jotain väriä kohtaan. On ihan sellainen värinälkä! Myös se, miten haluan, että värit sulautuvat toisiinsa, määrittää usein tekstuurin.
Helsingissä syntynyt ja varttunut taiteilija on taiteen tekemisessään kekseliäs. Maalatessa pensselin virkaa saattavat toimittaa palettiveitsi, sieni tai muun muassa auton tuulilasin skrapaamiseen tarkoitetut muovilastat. Myös materiaalivalinnat ovat innovatiivisia. Jos hänellä on joskus värinälkä, niin vievät materiaalitkin keittiökaapille halutun epätasaisen pintatekstuurin perässä.
– Olen huomannut, että ruokakaappi on hyvä. Jyvistä kvinoan- ja pellavansiemenet ovat hirmutyylikkäitä maalikerroksen alla.
Epätasaisen halkeilevan pinnan aikaansaamiseksi hän käyttää teoksissaan jopa vehnäjauhosta ja vedestä sekoitettua taikinaa. Taikina kiinnittyy teoksen pintaan omalla voimallaan ja akryyliväri liimaa sen kiinni.
– Keksin taikinan, kun tiesin, miltä haluaisin teoksen näyttävän, mutta mietin, miten saan sen aikaiseksi. Halusin että se halkeilee. Sitten tuli mieleen, että jos on unohtanut taikinan kulhoon ja unohtanut peittää sen, niin sehän halkeilee, vähän kuin kuiva savipelto.
Silja Wager korostaa, ettei hänellä ole taiteilijan ammattiin mitään teoreettista pohjaa. Hän ei ole käynyt kursseja tai kouluttanut itseään. Joskus näyttelykävijöitä saattaakin vapauttaa tieto siitä, ettei taiteilija ole itsekään sen kummempi taiteentuntija. Kynnys puhua teoksista voi olla tällöin matalampi.
Yleensä on aika vapauttavaa, kun sanon, etten minäkään mitään taiteesta tiedä, minä vaan maalaan! Kaikki mitä olen oppinut, olen oppinut klassisen yritys ja erehdys -menetelmän mukaan. Etenkin alkuvaiheessa minulle oli tosi tärkeää löytää se oma tapani tehdä, en halunnut vaikutteita. Halusin leikkiä ja sitä kautta löytää oman kieleni taiteenteossa.
Kuvataide tuli Silja Wagerin elämään hänen ollessaan 56-vuotias. Siihen mennessä hän oli työskennellyt tulkkina ja esikoulunopettajana sekä pedagogisen jatkokoulutuksen jälkeen vetänyt reilut kymmenen vuotta työnohjaukseen erikoistunutta omaa konsulttifirmaa. Hän kertoo saaneensa joskus tuttaviltaan kysymyksen, eikö häntä harmita, ettei taide tullut hänen elämäänsä aikaisemmin. Vastaus on, ettei todellakaan harmita.
– Luulen, että jos se olisi iskenyt jo nuorena, siihen olisi tullut koko vaatimuspaketti päälle. Olisi tarvinnut yrittää elättää itsensä sillä, ja siinä olisi ollut kova paine. Nyt maalaaminen on saanut olla puhdasta ilmaisumuotojen etsimistä ja kehittämistä, ilman suoritusvaatimuksia.
Silja Wagerin taidenäyttely Väri ja tekstuuri – kaksi kieltä on esillä Suomen Tukholman-instituutin kirjastossa 1. kesäkuuta saakka. Taiteilija on tavattavissa kirjastossa muun muassa lauantaina 21. huhtikuuta Finntastic-festivaalin aikana.
Aukioloajat
Ti 10-18
Ke – to 12 – 18
Pe – la 11 – 15